2 pkt (à 280 g) kiinteää tofua
1 valkosipulinkynsi
2 tl inkivääriä raastettuna
1 dl soijakastiketta
3/4 dl seesamiöljyä
1/2 dl miriniä
1 valkosipulinkynsi
2 tl inkivääriä raastettuna
1 dl soijakastiketta
3/4 dl seesamiöljyä
1/2 dl miriniä
2 tl srirachakastikettaKuorrutus
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl soija- tai kauramaitoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl soija- tai kauramaitoa
n. 2 dl rouhittuja pistaaseja
Paistamiseen
rypsiöljyä
Lisäksi
keitettyjä tai paahdettuja kasviksia, avokadoa, hedelmiä, (vegaanista) chilimajoneesia- Laita tofut keittiöpyyhkeen sisään. Nosta niiden päälle paino 30 minuutiksi, niin saat tofusta ylimääräisen nesteen pois.
- Tee marinadi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Raasta inkivääri. Yhdistä ne soijan, seesamiöljyn, mirinin ja chilikastikkeen kanssa. Leikkaa tofut puoliksi siten, että saat paloista ohuemmat, jotta ne maustuvat kauttaaltaan. Laita tofut marinadiin vähintään yhdeksi tunniksi, mielellään pidemmäksikin aikaa.
- Mittaa lautaselle vehnäjauhot. Laita toiselle lautaselle kasvismaito ja kolmannelle pähkinät. Pyörittele tofupalat ensin jauhoissa, sitten kasvismaidossa ja lopuksi pähkinöissä. Asettele tofut uunipellille. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes palat ovat kauniin värisiä.
- Tarjoa perunoiden, kasvisten, avokadon, hedelmien ja majoneesin kanssa.
Alkuperäinen ohje Hesarista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti