torstai 1. toukokuuta 2014

Sitruunamunkit

Ei näköjään Vappua ilman munkkeja. Viime aikoina on ollut ohjeita sekä sitruuna- että passionhedelmämunkeille. Mies halusi kokeilla sitruunamunkkeja ja lupasi tehdä homman itse. No, sopihan se minulle.

Mies teki siis munkkitaikinan, jonka ohjeena hän käytti vanhaa, hyväksikoettua jo vuosien takaa.

Taikina
3 dl maitoa
50 g hiivaa tai 2 pss kuivahiivaa
veitsenkärjellinen suolaa
1 muna
2 valkuaista (säästä keltuaiset sitruunakastikkeeseen, ohje alla, jos et tee kastiketta, valkuaiset eivät ole välttämättämiä)
1 dl sokeria
100 g voita tai juoksevaa margariinia
n. 1 l vehnäjauhoja
(raastettua inkivääriä
raastettua sitruunankuorta)
rypsiöljyä

1. Lämmintä maito haaleaksi ja liota hiiva siihen. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhoihin. Sekoita suola maitoon.
2. Vatkaa muna(, valkuaiset) ja sokeri vaahdoksi. Lisää hiiva-maitoseos, sulatettu voi, raastettu inkivääri ja sitruunankuori vaahtoon. Lisää jauhot vähän kerrallaan ja vaivaa notkeaksi. Yleiskone on hyvä apu vaivaamisessa. Valmista on, kun taikina irtoaa kulhon laidoista, eikä jää kiinni käsiin.
3. Nostata vähintää puoli tuntia. Leivo munkeiksi ja nostata liinan päällä ja alla. Liinan päällä siksi, että eivät jää kiinni alustaan. Nostata uudelleen.

4. Kuumenna öljy kattilassa (n. 180 astetta) ja paista munkit siinä. (Pidä kattilan kansi käden ulottuvilla. Jos öljy kuumenee liikaa ja syttyy palamaan, kannella voit sammuttaa liekit.)
5. Pursota munkkien sisään sitruunatäytettä ja kierittele sokerissa.

Valmista sitruunatäyte sekoitamalla kattilassa 1,5 dl vettä, 1,5 rkl maizenaa, 1 dl sokeria, 2 kananmunankeltuaista, 1 sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu. Kuumenna, kunnes sakenee, mutta älä annan kiehua, ettei muna juoksetu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti