Isänpäivän lounaalla tarjosin suuren kurpitsajuhlan kunniaksi Ida's cozy corner -blogista nappaamani ohjeen mukaan myskikurpitsa-linssikeittoa. Tein keiton kolmesta myskikurpitsasta, mutta en kasvattanut muiden ainesten määrää paitsi nesteen.
yksi pieni myskikurpitsa
öljyä
suolaa ja pippuria
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
1-2 valkosipulin kynttä
1 tl kurkumaa
1 tl chiliä (jauheena, hiutaleina, tuoreena tai kastikkeena)
2 dl kuivia, punaisia linssejä
n. 7 dl kasvislientä
2 dl kookos- tai kaurakermaa
Aloitin keiton valmistamisen halkaisemalla kurpitsat ja poistamalla siemenet. Leikkasin kurpitsasta isohkoja lohkoja, noin 15 palaa. Asettelin palat uunipellille, hieroin pintaan vähän öljyä, suolaa ja pippuria. Paahdoin 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes kurpitsa oli kypsää. Annoin jäähtyä. Kaavin pehmeän hedelmälihan kuorista veitsellä.
Keiton valmistus:

- Raasta inkivääri ja silppua valkosipulit. Kuumenna kattilan pohjalla loraus öljyä. Kuullota inkivääriä ja valkosipulia keskilämmöllä öljyssä 1-2 minuuttia. Lisää kurkuma ja chili ja paista vielä noin 1 minuutti.
- Huuhtele linssit siivilässä. Lisää linssit ja kasvisliemi kattilaan. Keitä 10 minuuttia.
- Lisää kookos- tai kaurakerma ja valmiiksi kypsennetty kurpitsa. Soseuta keitto. Jos keitto on liian paksua, lisää vettä. (Lisäsin myös kaurakermaa)
- Maista keittoa ja lisää halutessasi suolaa ja pippuria. Kuumenna keitto vielä kiehuvaksi.
- Tarjoa keitto tuoreen, silputun korianterin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti