lauantai 6. heinäkuuta 2013

Halloumijuustosalaatti

Blogissa oli melkein kuukauden tauko. Osan ajasta olimme Dubrovnikissa, jossa söimme päivittäin ulkona. Kotonakaan emme juuri laittaneet ruokia, joista olisi ollut tarpeen laittaa ohjeita muistiin.

Tänä viikonloppuna oli taas tarpeen etsiä uusia ohjeita. Halloumipaketti oli ollut jääkaapissa useita viikkoja, joten sen ympärille piti löytää jotakin. Alkuperäisessä ohjeessa oli saganakijuusto. Muitakin aineita laittelin sen mukaan, mitä kaapissa sattui olemaan. Onnistui kaikesta huolimatta hyvin.

Halloumijuustosalaatti
erilaisia salaatteja ja rucolaa
vesimeloonia
tomaatteja
ituja
pala kesäkurpitsaa
halloumijuusto
1/2 chiliä
2 rkl oliiviöljyä
hieman hienonnettua minttua

Kastike:
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunanmehua
1 tl ruokosokeria
1/2 tl mustaapippuria myllystä

1. Pienennä tomaatit,  vesimelooni, ja salaatit ja laita ne lautasille odottamaan. Lisää idut.
2. Leikkaa juusto ja kesäkurpitsa viipaleiksi ja hienonna chili. Kuumenna öljy paistinpannussa, lisää chili ja juusto. Paista juustot chiliöljyssä molemmilta puolilta, kunnes ne saavat kauniin kullankeltaisen värin. Nosta juustot odottamaan ja paista kesäkurpitsaviipaleita hetki.
3. Sekoita kastikkeen ainekset. Kääntele kastike salaattipohjaan.
4. Laita kesäkurpitsat  ja juustoviipaleet pinnalle. Hienonna pinnalle minttua. Tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti