Suomen 100-vuotisjuhliin tein täytekakun, jossa halusin kokeilla uusia asioita: sokerimassaa ja kaksiväristä pursotusta.
Pohjaksi tein 3 pienen kananmunan sokerikakkupohjan, jonka paistoin isossa irtopohjavuoassa. Kumosin pohjan ja jäähdytin sen. Laitoin kakkuvuoan pohjalle voipaperin ja kakkupohjan vuokaan.
Pohjan päälle tein kaksi täytettä, joihin vatkasin 2,5 dl Flora vaniljaa. Jaoin vatkauksen puoliksi. Laitoin 6 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen.
Sekoitin toiseen vaniljaseokseen yhden sulatetun valkosuklaalevyn (100g) ja yhden sulatetun sitruunavalkosuklaalevyn (100g). Liotin 3 liivatelehteä tippaan kuumaa vettä ja sekoitin seokseen. Kaadoin seoksen vuokaan ja laitoin kylmään.
Sulatin 3 dl pakastemustikoita ja sekoitin ne toiseen vaniljaseokseen. Liotin loput liivatelehdet tippaan kuumaa vettä, ja lisäsin siihen tipan taatelisiirappia. Sekoitin seokseen, kaadoin vuokaan ja laitoin kylmään.
Seuraavana päivänä irrotin kakun vuoasta ja päällystin sen vatkatulla vispikermalla, johon olin sekoittanut vaniljakreemijauhetta vajaan ruokalusikallisen.
Kaulin sokerimassan (250g) ja leikkasin siitä kakun kokoisen palan, jonka asettelin kakun päälle. Tein myös Suomen lipun, jonka asettelin keskelle kakkua. Ristin tein sekoittamalla sinistä elintarvikeväriä valkoisen massan joukkoon ja vaivaamalla sitä käsissäni. Sormet sain sinisiksi ;)
Vatkasin purkillisen Flora vispiä, johon sekoitin pari teelusikallista vaniljakreemijauhetta, yhdessä kulhossa ja toisen purkillisen, johon sekoitin sinistä elintarvikeväriä ja pari teelusikallista vaniljakreemijauhetta.
Laitoin massat kaksoipursottimeen ja ryhdyin pursottamaan. Ei ollut ihan helppo homma, mutta sain kuin sainkin pursotettua kakkuun reunat sekä jonkilaisen koristuksen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti