Leikkaa ison kaalinkerän kantaan ristiviillot ja laita kaali riittävän isoon kattilaan kiehumaan. Keittele rauhassa, kunnes kaalinlehdet ovat kypsyneet ja niitä on helppo työstää. Nosta kaali siivilään. Laita keitinvettä pienempään kattilaan ja keitä siinä 1 desi riisiä melkein kypsäksi. Tee osasta keitinlientä lihaliemi lihaliemikuutiosta.
Kaalin kiehuessa kuullota hienonnettu keltasipuli ja lisää se jauhelihan (vajaa puoli kiloa) joukkoon. Lisää kaksi kananmunaa. Mausta suolalla, valkopippurilla, ripauksella siirappia ja loraukselle kermaa.
Irrota kaalilehdet, ohenna niiden paksumpaa osaa ja laita ne työpöydälle odottamaan. Hienonna kaalin sisustaa ja sekoita se jauhelihaseokseen samoin kuin keittämäsi riisi. Sekoita täyte tasaiseksi.
Laita kaalinlehti työpöydälle ja lusikoi täytettä paksumman osan päälle. Rullaa paksu pää täytteen päälle, taita reunat ja rullaa lehti kääryleeksi. Voitele iso uunivuoka ja laita kääryleet vieri viereen vuokaan. Voitele siirapilla ja lisää vuokaan lihalientä.
Laita vuoka 225 asteiseen uuniin, voitele liemellä useaan kertaan, laske lämpö 175 asteeseen sekä käännä paistamisen puolivälissä.
Tarjoa puolukkahillon kera.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti