Äitini teki usein omenahyvettä, jossa oli sokerikakkupohjan päällä omenasosetta ja marenki. Se oli hyvää ja tänään teki mieli kokeilla jotakin samantapaista. Omenahilloa oli jo valmiina, joten pohjaa tekemään. Bongasin Open Cafen sivulta omenahyveen ohjeen, jonka pohjaohjeen mukautin omaan vuokaani.
Vatkaa 150 g juoksevaam margariinia ja 1,5 dl sokeria vaahdoksi. Vatkaa sekaan yksi keltuainen (säästä valkuainen marenkiin), lisää 4 dl vehnäjauhoja ja 1 tl leivinjauhetta. Taputtele taikina vuuan pohjalle (käytin irtopohjavuokaa) ja paista n. 175 asteessa n. 20 minuuttia.
Vatkaa kolme valkuaista hyväksi vaahdoksi ja lisää vatkaamisen aikana n. 10 ruokalusikallista tomusokeria lusikallinen kerrallaan. Vatkaa kunnes vaahto on notkeaa ja kiiltävää.
Tasoittele pohjan päälle ohut kerroa omenahilloa (tai -sosetta) ja päällystä komeus valkuaisvaahdolla. Paista uunissa n. 100 asteessa ylälämmöllä ja kiertoilmalla n. 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskeaa.
Tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti